Lukijat

perjantai 31. joulukuuta 2010

Uusi vuosi!

Moi pandat!

Tänään on siis uuden vuoden aatto ja uskoisin, että kaikki ovat tänään oikein hyvällä juhlatuulella!! :D Serveritkin on ihan täynnä ja tänään myös tulivuorikin on ihan tupaten täynnä porukkaa!  Monet toivottelevat tietenkin hyvää uutta vuotta kaikille :) Ja myös monet tanssivat ja ampuvat raketteja. Eli voisi sanoa, että tänään on kyllä tunnelma korkealla! Tänään kannattaa myös kysellä Ellalta ja Maxilta kaikenlaisia kysymyksiä mitä haluaisit tietää panfusta. Ja Kamaria on viidakon luolassa ennustamassa tulevaisuutta kaikille pandoille, mutta tiesittekö, että panfu uudistuu seuraavana vuonna? Minäkin sain tietää vasta tänään. Panfuun on tulossa kaikenlaista uutta! Minkähän laiselta panfu näyttää uudistuksen jälkeen? No se jää vielä nähtäväksi. Oletteko jo nähneet meidän kaksi uutta äänestystä? Jos ette ole vielä äänestäneet niin sitten kipinkapin äänestämään :) Ja meille on tullut myös uusi lukija ja se on VAAVI! Kiitos hänelle ja kaikille lukijoille kun jaksatte lukea meidän blogia! Meillä onkin jo kymmenen lukijaa. Mielestäni se on ihan hyvin :) Ai niin yks juttu vielä mikä liittyy meidän blogiin. Se on, että muistakaa osallistua meidän uuteen kilpailuun joka on laulu kilpailu. Ohjeet sekä palkinnot on julkaistu postauksessa nimeltä: Kauan odotettu. Joten lukekaa sieltä ohjeet keksikää laulu ja laittakaa se tänne meidän kommentteihin. Kiitos jos osallistut! :) Huhhuh... Tänään ja koko tällä viikolla onkin tapahtunut aika paljon! Mutta hyvähän se niin ei ole tullut ainakaan aika pitkäksi. :) No ei sitten enää muutakuin.... HYVÄÄ UUTTA VUOTTA KAIKILLE!!! :D Moikka moi ja nähään panfus!! :))

torstai 30. joulukuuta 2010

Uusi vuosi tulossa!

Mois!

Niinkuin otsikosta näkee uusi vuosi lähestyy! Jee! ;) Aika kivaa! Raketteja pomppii taivaalle! Mitäköhän kivaa taas panfussa on uutena vuotena? En malttaisi odottaa! Tein raketeista kuvan toivottavasti pidätte, ei semmoisia kommentteja missä lukee jotain ei hieno ;(( Mutta kehumis kommentit ovat aina kivoja. Ps. Tein vaivalla ja kauan!!! Sori se kuva ei tullukkaan, no yritän laittaa sen sitte joskus ;)) No onneksi kone anto laittaa nää uudet puvut:

     Ne tuli vähän huonoon järjestykseen, sorge ;((
Kone on vähän seko tänään. Eilen tää sekos kokonaan :d

Sitte mulla oli vielä ainakin yks kuva:
Kaksi. Nää on sitte ihan huonos järkäs sori ei voi mitää niin käykää hakees item koneesta lahjan sieltä saa ton junaradan moi moi nyt ;))

keskiviikko 29. joulukuuta 2010

Säikähdyksen kauhistus!

Huh huh...! Vähän mä säikähdin, kun nin Ellan ja Maxin blogissa, että Panfu on tulessa!
Säikähdin kauheasti, mutta kun tulin panfuun näin, että eihän panfu olekkaan tulessa ja onneksi!
Mitä me oltaisiin tehty? Haettu vettä järveltä, maauimalasta, Wanhasta satamasta ja Vedenalaisesta koulusta jne.. niinkö!? xD Joo!

Voin auttaa jos et ole löytänyt vielä kaikkia raketin osia! Eli ne on linnan sisäpihalla, ladolla, Wanhassa satamassa, San Fran panfussa ja juoksuradalla!
Kun olet tehnyt sen Kamaria sanoo mitä sinä saat seuraavana vuonna vai miten se nyt olikaan xD
Mulle tuli ekana tämmönen:

Gondoli ;)) Tuliko jollekkin muulle sama? ;)) Odotan innolla, että pääsen pandastiseen seikkailuun! ;)
Kommentoikaa ja osallistukaa kisaan nyt moi moi! Minkälainen logo tehdään??? ;)

t: lili100 ♥

tiistai 28. joulukuuta 2010

Bloggarit on valittu!

Voi, kun olen niin onnellinen. Olen onnellinen heidän puolestaan sillä he olisivatkin sen ansainneet!
Bloggarit ovat: Taika ja Uni sekä Toffeenalle!
Paljon onnea heille! Vihdoinkin he saivat sen olen odottanut kauan, että Toffeenalle saa sen hienon tikkarin sillä hän on oikein kiltti panda koska hän auttoi meitä tämän blogin tekemisessä! ;)
Taika ja Unikin ovat tosi kilttejä pandoja ja myös Vanilja!

Olemme ruvenneet tekemään logoja ja uutta yläkuvaa sillä tuo nykyinen on vähän liian jouluinen, kun joulu on mennyt jo ;) Logojakin ollaan jo aloitettu, mutta ei oikeen täsmää sillä kun yritetään ja yritetään niin aihe ei olekkaan hyvä sillä emme osanneet, siitä tuleevaan sotku! Yhdestä kuvasta tuli jo, kun yritin tehdä jäätä ja tassunjälkiä xD Joten tarvimme apuanne! Voisitko kirjoittaa blogiimme aiheen minkälaisen yläkuvan ja logon tekisimme. Toivottavasti kuvailisit sitä hieman, että se avautuisi meillekkin! Kun on aihe niin varmaan siitä syntyykin jotain sillä jäästäni tuli siniset vuoret xD Sillä löysin uuden tosi hyvän ohjelman! Nyt vain tekemään sillä jos haluat tietää mikä se on niin kysy ihmeessä!

Ps. Tasokone toimii tänään! Moi moi!

t: lili100 ♥

maanantai 27. joulukuuta 2010

Kaun odotettu!

No niin nyt taas täällä... huh huh.. sori, kun ei olla ehditty kirjoitella, mutta kun on ollut joulu!
Se on vienyt paljon aikaa. On vietetty paljon aikaa perheen ja sukulaisten kanssa. Joten emme ole ehtineet, mutta nyt täällä taas ;) Kun jouluaattona tänne piti tulla kisa niin ei tullutkaan koska minulla on sille syykin: jouluaattona tuli huono olo rupesi oksettamaan ja tuli pää kipu :( Hirveä olo ;;;(((
Mutta nyt panfu asioihin eli kukaan ei osallistunut siihen kisaan joten tulee uusi se mitä te olette halunneet nimittäin laulukisa!

Ohjeet

            Laulu pitää olla omakeksimä, mutta voi käyttää samoja sanoja, kun jossain muussa mutta ei saa kopioida samaa lausetta eli sitä pitää olla muokattu! Laulun pitää liittyä panfuun! Saa olla pitkä tai lyhyt, mutta mieluiten ei liian lyhyttä, mutta ei pitkääkään eli sopiva. Laulullasi ei tarvi olla aihetta saa olla kesästä, talvesta tai vaikka jostain tapahtumasta! Ei väliä. Lähetä laulusi kommentteihin emme julkaise sitä ettei pysty katsoa toisten omia ja vaikka kopsata sitä! Kisan jälkeen saat nähdä muitten oman laitamme voittajien tai kolmen parhaan laulut tänne näkyviin eli saatte katsoa! Kisa päiviä on 2.1. 2011 eli uuden vuoden jälkeen oleva päivä!

Palkinnot

1 Voittaja saa 20o pk Haastattelun blogiimme saa haastatella meitä vai me häntä. Oman kuvansa tänne haastatteluun ja on meidän blogimme ensimmäinen kunnia panda!

2 100 pk Kunnia maininta meidän blogissa!

3 50 pk ja kunnia maininta

Ps. Jos vielä keksimme lisää palkintoja kerromme heti blogissamme nyt vain keksimään! xP Siis laulu! Arvatkaas mitä??? Meillä on tekeillä meidän blogimme logo teemme ehkä useampia, että saatte sitten äänestää parasta X) Mutta ne ovat vasta alkutekijöissä sillä jolukin on mennyt joten nyt tekemään ;)) Yritämme mahdollisimman äkkiä saada ne valmiiksi, mutta odottakaa ne ei valmistu ihan yhdessä päivässä xD

Nähdään panfussa! Ja tietysti jos oli jotain epäselvää kisasta niin laita kommenteihin vain! Moi moi! Mitä saitte joululahjaksi! Sain uuden kännyn xP

t: lili100 ♥

torstai 23. joulukuuta 2010

Joulu on taas!

Moi no kukas täällä yksi pieni avuton panda piiperöinen xD
No, kun toi kysely on tuolla niin miten saan sen pois?.... O.o Voitteko laittaa kommentteihin ja nyt, kun olemme miettineet vähän, että onko tää meidän blogi hyvä :/ Toivottavasti on sillä yritämme parhaamme! ;) Järjestämme semmoisen kyselyn, kun on aikaa ;)

Mikäs päivä huomenna on? No jouluaatto, kun tänä aamuna heräsin niin mietin mikä päivä tänään on sillä mulle tuli muistikatkos sitten kysyin, että mikä ja kurkkasin kalenteria ai niin 23 päivä ja joulu lähenee. Sillä mulla ei aina muisti ole aivan mahtava! xD Huomenna jouluaatto! Mitäs toivotte lahjaks? Nyt oon kyllä surullinen ei yhtää osallistujaa kiljailuun mikä on syynä huonot palkinnot vai?

Mutta ei sillä ole niin väliä, vaan toivotan kaikille oikein HYVÄÄ JOULUA JA ONNELLISTA UUTTA VUOTTA! Muistakaa sitten, että joulussa ei ole tärkeintä lahjat, vaan iloinen joulu mieli kaikilla! Minua ei haittasi, vaikka en saisi lahjoja sillä haluan vain joulurauhan ;) Toivottavasti tekin! Mutta enhän minä sitä sano, että lahjat eivät ole mukavia ;) Nähdään huomenna panfussa jouluisin merkein ;)

t: lili100 ♥

moi

Moikka pandat!

Sori kun kirjottelen näin myöhään, mutta en oo kerenny aikaisemmin. No ensinnäkin tänään sai joulukalenterista koristeeks joulukuuseen enkelin ja kulttikset sai semmoisen kiva kuusen. Mutta se ei ollukkaa ihan tavallinen kuusi vaan se oli heiluva kuusi. Se heilu aina sivulta sivulle. : D Ja huomen nahan onkin jo sitten jouluaatto jota moni on jo varmaan odottanut. Panfussa on varmaan huomenna tosi kivaa ja varmaan moni kuitenkin tulee panfuun. Ja tänään muuten toimii taso kone. Elikkä siellä kannattaa käydä kun vielä ehtii. Ja toivottavasti Max on selvinny hyvin mummonsa kanssa. :) Sori kun tuli näin lyhyt, mutta semmosta tänään eeipä oikeestaan enää muuta kuin: OIKEIN HYVÄÄ JOULUA JA ONNELLISTA UUTTA VUOTTA KAIKILLE!! Huomiseen moikka moi! :)

keskiviikko 22. joulukuuta 2010

Pian koittaa joulu...!

Moi! <333

Voi Max raukkaa, kun joutuu mummonsa kanssa ahertaa (ihastuksesta) xD
Harmin paikka, mutta toivottavasti Max selviää! Kaksi yötä enää jouluun! Jee!
Mitäs toivotte joululahjaksi? No mä toivoin tänen kultapakettia ja sain sen jo vähän etu käteen ;) Niin mitäs te toivotte? Kertokaa ihmeessä! Kisa päättyy pian ja kukaan ei ole osallistunut ;( Harmi...
Jouluaattona näette sitten miten tarinamme päättyy ja voimem kertoa sen, että jouluaattona blogiimme tulee kisa: jouluinen kisa, mutta en kerro enempää toivottavasti pidätte siitä! xP Ei kai tästä päivästä paljon muuta vielä pieni kuva postaus:


Sori, kun yks vaan mut meen vaihtaa nyt viikon pandan ja muuta hälinää... jouluun liittyvää! Hyvää Joulua kaikille!

t: lili100 ♥


maanantai 20. joulukuuta 2010

Kisa!

Moips!

No mitäs mä sanoisin pikkusiillä oli kyllä aika pitkä postaus joten mitäs minä kirjoittaisin, no kisasta!
Se toinen kilpailu siirtyy ja toinen tulee tilalle sillä emme ole vielä miettineet sitä vaan yhtä toista!
Kuva kilpailu! Niinkuin Ellalla ja Maxilla, mutta vähän vaikeampi ;) Yritimme ottaa mahdollisimman vaikeista paikoista kuvia! :DD Katotaan arvaattekko ja muuten meillä on nyt kommenttien valvonta päällä vai oliko se se eli me ei näytetä teidän vastauksia. Joten älkää ihmetelkö! Me sitten arvomme voittajan!

                                                          Palkinnot

                      1.  Haastattelu meidän blogiin myös kuva ja 100 pk

                      2.  Meidän kanssa yhteis kuva ja 50 pk

                      3.  50 pk


       Kuvat tulevat tässä:


 
a)                                                        b)
c)

e)d)

f)


Onko vaikeita kuvia? Empä oikein tiiä sanokaa kommeiteissa onko vaikeita! Nyt bongailemaan panfua ;) Sanokaa jos ette tiedä että mikä kirjain on mihinkäkin :) Kisa loppuu 23 päivä sillä 24 päivä julkistamme voittajat eli kipin kapi panfuun! Moikka!

edellis päivien tapahtumia

Moikka pandat!

Tänään on jo 20 päivä joulukuuta eli se tarkoittaa sitä, että on enää neljä päivää jouluun ja arvatkaa mitä tänään sai kolme lahjaa joulukalenterista! :) Tai no kaikki ei pakosti saanu jos ei oo käynyt avaamassa kahtakymmentä kertaa panfunjoulukalenteria. Mutta siis kaikkihan saa aina kaks lahjaa päivässä. Ja tänään saa tietysti sen ikkunan minkä Max ja Ella jo sano ja koristeena sai sitten lumihiutaleen joulukuuseen. Nehän sopii molemmat hyvin kun siellä ikkunassakin näkyy lumi hiutaleita. :) Arvaatte varmaan jo varmaan mikä se kolmas "lahja" on? No se on tietenkin kauan odotetut sukset!! : D Sillä nehän sai kun on avannut joulukalenterista kakskyt luukkua. Ja niitä pystyy käyttään nekin jotka ei oo kulttiksii! Se on mun mielestä kivasti tehty, että niitä voi käyttää kaikki :) Kiitos siitä panfutiimille! :) Sitten voitaisiin puhuu vaikka lauantain tarinasta minkä Ella kertoi loppuun. No ensinnäkin oli mukavasti tehty, että Ella antoi nukkensa Luiselle! :) Vaikka se oli Ellan lempi nukke ja hän oli toivonut sitä jo pitkään, mutta saihan hän silti leikkiä sillä Luisen kanssa. :) Siitä teosta voimme kaikki pandat ottaa oppia! Ja tänään Ellan ja Maxin blogissa olikin aika hassu juttu kun Maxin mummu lähetti kirjeen ja kun Max luki sen... No voitte lukea sen sitten niiden blogista. Muuten siihen asiaan liittyen Maxin mummohan on tulossa panfuun huomenna muistakaa tulla silloin niin nähdään mitä kaikkea hassua, kivaa ja jännää silloin tapahtuu! : D Nähdään viimeistään silloin moikka ja oikein hyvää joulun odotusta kaikille!! :)

perjantai 17. joulukuuta 2010

MEIDEI MEIDEI!

Meidei meidei xD

Moips! Noniin ei tänään sitä kulttis päivää ollukkaan... Niin se on harmi, mutta tänään toimii item kone.

Jep! Menkääs katsomaan. Sieltä saa.... Tattadadaddadaa... Enpäs kerrokkaa! Sillä muuten ei jää mitään yllätystä jos me kaikki kerrottais. :) Muuten ei olla lilin kanssa kirjotettu pitkään aikaan yhdessä. Eipäs niin :) Mutta parempi myöhään, kuin milloikaan kirjoitella yhdessä :)


Tää on vesiputoukselta. Silloin, kun ei ollut vielä lunta :)


Arvatkaa mistä tämä kuva on otettu?

Tällä kertaa otin kuvat semmoisesta paikasta missä ei ole lunta niin saatte katsoa kuinka lämpimän näköistä noissa kuvissa on verrattuna kylmään talveen.... mä vapisen.... Nyt me jatketaan yhessä sitä tarinaa ja viimenen osa tulee sitten jouluaattona! Eli tää on toka viimeinen osa sillä jouluaattona tulee viimeinen, kun emme kerkeä kirjoittamaan sillä me rupeamme tekemään.... Kisoja!
Okei nyt tarinan jatko osa tulee:

MEIDEI MEIDEI!

Pidä lujasti kiinni Hemmo nyt me lennetään! Öö... Stiina puu on suoraa edessä! PAM!
Stiina oletko tajuissasi? .... Stiina! .... Voi ei mitä minä nyt teen? Nyt keksin haen vettä ja kaadan hänen päälleen siitä tilkan niin jos hän silloin virkoaisi! Ai mitä on tapahtunut? Me lensimme veneestä etkö muista? Ai niin. Mutta emme voi tässä kauaa ihmetellä, vaan meidän täytyy toimia! Ai... no miten?
Me lähdemme takaisin Panfutonttumaahan! Mutta milä me sinne pääsemme tämähän on autiosaari? Oletko kuullut sitä satua Pyhän panfun sankari, Hemmo? En... mikä se on? Semmoinen satu! Nimittäin tämä on Madagaskar! Pyhän panfun sankari, Thom asuu täällä! Nyt vain etsimään! Ja he kävelevät ja kävelevät kunnes... Katso Stiina tuolla on joku! Juostaan!  Hei, oletko sinä Pyhän panfun sankari? Olen! Voisitko auttaa meitä ja viedä meidät takaisin Panfutonttumaahan? Tietysti jos autatte minua keräämään nämä hedelmät kun ne ovat noin kaukana. Tietenkin! Sitten he keräävät... No niin nyt kaikki on kerätty. Ei ole tuolla on vielä yksi! Ompa se korkealla miten me saamme sen sieltä? Stiina miettii.. Ja sanoo: nyt keksin tehdään pyramidi! Hyvä on! Niin he tekivät pyramidin ja poimivat viimeisen hedelmän. No niin nyt kaikki hedelmät ovat kerätty! Nyt mennään! Joo! Niin he lensivät kohti Panfutonttumaata. Ja mitäs Panfutonttumaassa? Näette jouluaattona!

Eli ennen jouluaattoa emme kirjoita! Yritämme huomiseksi järjestää teille kisan! Näette sitten, moido!

Terveisin lili100 ja pikkusiili10!


torstai 16. joulukuuta 2010

Lunta ja uudistuksia!

Moi!

Poronhatut saivat omistajan! Onnea heille! Sori, kauheesti en oo ehtiny kirjottaa, kun kouluukin on :(
Mutta yritän kirjoittaa tänne aina, kun ehdin :) Mulla on nyt vähän huono olo :/ Mut onneksi ei kauheen huono ainakaan vielä. On ollut kaikenlaista jouluvalmistelua... joululahjat piti ostaa kavereille ja joulukortit tehdä... ja paljon muuta joten niissähän se aika onkin kulunut ja blogiko on jäänyt vähän unholaan? Ei oo emmä anna sen käydä niin! Tänne kirjoitetaan, kun tämmöinen on tehty :DD Panfuun on tullut lunta!
Uudet pandat myös pelikortteihin mut meen nukkuu nyt, kun väsyttää ja olo ei oo ihan paras :( Moikka!

kohta

Moikka pandat!


Pian saa ne kivat sukset ja sitten voi hiihtää :) Ja kohta on joulukin jo ovella. Tänään sai joulukalenterista kuusenkoristeeks pallon ja kulttikset sai franssin (vai mikä sen nimi nyt olikaan?). Kuitenki. Tänään Ella ja Max kirjotti hyviä ohjeita blogitekstien kirjottamiseen. Ne kannattaa lukee ja onnea tietysti kuva kisan voittajille: katakille, deville, frekulinalle, Voltti1 ja panfu6b! Paljon onnea! :) Siitähän saikin hauskan palkinnon. Ja kävin justii äsken kokeilees, että toimiiko taso- tai itemkone, mutta eipä toiminu. :( Onkohan ne jo toiminu? No eipäs sitte enää muuta tästä päivästä moikka ja nähää panfussa!! :)

tiistai 14. joulukuuta 2010

pian tulee lunta

Moikka!

Jee!! Pian tulee lunta ainaki Ella sano niin eilen. :) Tänään sai kalenterista semmosen jää jutun mikä menee kuusen ympäri koristeeks ja kulttikset sai tonttu asun. Tänään ei vielä toimi taso eikä itemkone. No nyt mä sitte jatkan sitä tarinaa.

Hän meni luolaan ja nukahti sinne. Aamulla hän heräsi kylmään tuuleen hän ihmetteli: miten täällä voi olla näin kylmä kun illalla oli vielä lämmin? Silloin joku vastasi: Hei! Sinäkö taas? Etkö olekkin se Stiina? Mistä sinä minut tiedät? Stiina ihmettelee. Sinähän meinasit tippua jyrkänteeltä. Olet se lumimies! Stiina kauhistui. APUAA! LUMIMIES! Hysss! Puhy hiljempaa en tee sinulle pahaa. Etkö? En Lähdetään seikkailemaan merelle minulla on tuolla vanha vene. Käykö? Stiina nyökyttää innoissaan päätään. Ja niin uudet ystävykset lähtevät merelle jota Stiina ei olekkaan koskaan ennen nähnyt. Meren rannalla... Noniin tässä on tämä veneeni. Stiina katsoo ihmeissään pikkuista kumivenettä ja sanoo: No kaipa me nyt kaksistaan päästään matkaan tuolla. :) Sitähän minäkin lumimies sanoi hymyillen veestä. Sitten Stiinakin hyppäsi veneeseen ja he lähtivätkin heti liikkeelle. parin tunnin päästä... Lumimies mikä sinun nimesi on? Lumimies sanoo surullisesti: Ei minulla ole nimeä :( Stiina luhduttaa lumimiestä ja sanoo mehän voimme keksiä sinulle nimen. Se voisi olla vaikka Hemmo käikö se? Juu. Käy kunhan edes joku on. Hetken päästä Stiina sanoi huojuen Hemmolle minua pyörryttää. Voi ei sinä taidat olla meri sairas. Oletko matkustellut paljon merellä? En tosiaankaa tämä on eka kerta, koska en pääse matkustelemaan kun pitää aina tehä joulupukinpajalla töitä. Ai hrmi, mutta nyt sinun pitää juoda paljon ja saari on jo lähellä. Sitte kuului poks poks ja räts! Hemmo katsoi taakseen Ja huusi: Voi ei!! Stiina kysyi: Mitä nyt? No nojasin vahingossa ruuveihin ja nauloihin ja veneeseen tuli reikiä! MEIDEI MEIDEI!! Fiuuu!! Vene lentää Stiina ja Hemmo mukanaan. Mitä seuraavaks tapahtuu se selviää seuraavas osassa! Enennen ku lähen niin arvakkaa mitä mahtavaa on tapahtunu... On tullu LUNTAA!!!!!  :) Vihdoin tätä oo odottanu jo pitkään niinku varmasti kaikki muutki. No meen nyt panfuu mokka moi!! :)

sunnuntai 12. joulukuuta 2010

kolmas bloggari!!

Moikka pandat!!


Jihaa!! Paljon paljon onnea balettipanda!! Hän on saanut eniten ääniä ja on kuukauden bloggaripanda!! Onnea! :D Ja onnittelut myös lilille kun se sai vihdon kulttispaketin! :D Mutta sori en oo ehtiny viel tekee sitä haastatteluu mut yritän saada sen mahollisimman pian. Tänään sai joulukalenterista rusetti koristeen ja kulttikset sai jo kolmatta kertaa sen downloadin. Ja tänään oli Jadettaren haastattelukin ja varmaan ensi sunnuntaina on sitte vielä balettipandan haastattelu. Mutta tänään on ollu tosi kiva päivä olin eka lilin kaa ja se piristi päivää huomattavasti! :D Sitte mä tapasin pesose. Ja senki kaa oli kivaa. :) Ja nyt kun viel muistan niin kannattaa äänestää mikä kisa me pidetään täällä seuraavaks! Mut en oo sitte keksiny vielä tarinalle jatkoa, mutta me tehään sitä sitte taas ensi viikolla lisää. :)  Siihen asti se on moro ja mukavaa joulun ootteluu!! :) 

lauantai 11. joulukuuta 2010

Jeaaaaaaah! Jeeeeeeee! Jihuuuuuuu!

Tattadadadaa...  no jeeeee! Mä oon nyt kultapanda! Vihdoin ja viimein! Mun unelmani toteutui!
Tää on kyllä maaaaaailman ckivointa pandan elämää xD En kirjotakaan enempää, kun oon niin iloinen joten moikka! Niin kalenterista tuli tähti ja taviksille joku sori tarina jää nyt tällä kertaa pois mut moikka!

perjantai 10. joulukuuta 2010

Jessoo!

Toivottavasti Baletti voittaa tai tulee kuukauden blogariksi xP Sorge mut se blogi on ihan paras!
Terkkuja Baletille Cx Kyl mä tykkään teiän muittenkin lueskelen niitä joka päivä :) Harmii... kun kulttis päivää ei ollukkaan tänään... mut mua se ei paljoo haittaa! Sillä luultavasti pian näätte mut kulttiksena!
(jos ees haluutte nähä) :( Tuskin! Mut uus lukija: saafa! Kiitos! Nyt on jo neljä. Jes! Taas yks enemmän!
Lisää...lisää! Sorge mut tarinan kirjotus jää tänää jos pikkusiili ei kirjota sillä en kerkee nyt moikka!

torstai 9. joulukuuta 2010

tarinalle jatkoa

Moikka pandat!

Mulle oli annettu tehväks kirjottaa jatkoo tälle tarinalle jo ainaki kaks kertaa. Enkä huomannu nukku vasta äske jotein ajattelin alata nyt sitte kirjottaa. Mutta jätetään löpinätsikseen ja aloitetaan!

Tarina jatkuu

Ja hänen takana seisoi iso jäämies! Silloin Stiinasta tuntui kuin sydän olisi pysähtynyt hän yritti päästä pakoon, mutta hän ei päässyt sillä jäämies piti hänestä tiukasti kiinni. Älähän nyt rimpuile ettet tipu syvään jäärotkoon! jäämies sanoi ja vei Stiinan luolaansa. Stiina oli jo ihan jäässä. Hän oli ollut jo tunnin pakkasessa eikä luolaa näkynyt lähimaillakaa. Yhtäkkiä hän alkoi vaipua uneen, vaikka hän kuinka yritti pysyä valveilla hän nukahti. Pian hän heräsi pienestä majassa olevasta sairaalasta ja hänellä oli 38 astetta kuumetta. Stiina ihmetteli mihin lumimies oli kadonnut? Sitten lääkäri tuli ja sanoi: Ai sinä heräsit mikä on olo? Stiina vastaa ihan hyvä paitsi että pyörryttää. Lääkäri sanoo: No sitten täytyy vielä levätä, mutta pääset varmaan yli huomenna lähtemää. Stiina mietti entä jos pukki, muori ja tontut ovat lähteneet etsimään häntä ja lääkäri on ilmoittanut, että hän on täällä. Mutta sehän ei käynyt päinsä. Ilta alkoi tulla ja Stiinan pakoretki oli alkamassa. Sitten hän puki päälleen ja luikki äkkiä majasta pois kun vartija nukkui. Juuri silloin alkoi hirveä lumi myrsky, mutta Stiina ei halunnut enää mennä takaisin sillä hänen olonsa oli jo parempi. Kun hän oli kulkenut jo pitkään hän näki luolan. Ensin hän vain kurkkasi sisään ja kun siellä ei ollut ketään hän meni sisään ja nukahti sinne.  Mitä sitten käy se nähdään ensi jaksossa. Moikkap ja nähään panfussa! :))     

Hehhehhee...

Aloha pandat! :D

(nyt ei oo kesä) Toi mun tervehdyt liitty niinku jouluun (ainaki piti)
Hei no eilen unohdin kertoo et item kone toimi :) En oikein osaa selittää mikä se on, kun en oikein tiiä ittekkään :d Blogis oli vaikka mitä tänää Ellalla ja Maxilla tai itse asiassa kuvia :)
Olin päässy niistä muutamaan :D Mut miks pikkusiili ei oo kirjottanu? :( Höh... sil on varmaa kiire :d


Huomenna kai on kulttis päivä! Jeah! Kivaa! Mut mulla on kyllä kivaa sillä no perjantaina on kai kulttis päivä eli huomenna ja ehkä saan sen kultapaketin pian! Makeeta sitten saa hienoi tavaroita kalenterista ja saa ostaa vaikka mitä! Nyt annan pikkusiilin kirjoittaa se tarina! Että se voi ees jotain kirjoittaa :) Oon huomaavainen xD Kalenterista bongahti kulttiksille download ja meille taviksille semmonen tavallaan lahajakauppakassi ;D Semmonen ei kai muuta ku se tarina ja kuvia :D

Noni valmista tos on mun super loikka xD Nois muis on heraaystava :) Nyt moikka!

keskiviikko 8. joulukuuta 2010

Keskiviikko panfu

Huomenta päivää hei ja moi!
Pikkusiili ei mitää... kun en oikee osaa laittaa tota juttuu tohon (siis tota viikon panda hököystä) Voitteko arvoisat pandat vähä jelppii :) Täällä on kaks mämmikouraa kato asialla xD Hah... xD Tulkaa lukijoiksi! Pliide! Voi kumpa nyt tulis lisää meillä on jo kaks! Mahtavaa! Lisää lisää! Mut tänään kerron vaan panfu jutuist. En kirjota tarinaa sillä on pikkusiilin vuoro :) Mut sanon vaa et sen ukkelin pitää olla sit jäämies. Sori paljastin vähä :D Tänään saa tähden kuuseen! (vihdoin muistin) ja kulttikset semmosen hienon takan... :(
Mut oli se tähtikin ihan hieno! Toivottavasti mä saan pian sen kultapaketin :) Kun luin sitä Ellan ja Maxin blogii niin olin ihan varma, että tulis lunta mut ei... yhyy.. milloin sitä oikee tulee? Voisin mennä panfuun tässä lunta odotellessa... pikkusiilin vuoro :) Moikka!

tiistai 7. joulukuuta 2010

tänään

Moikka moi kaikki! :D

Tänään sai joulukalenterista kivan lahjan eli lahjapaketin :D Ja sitte kulttikeset sai jonku download. En kyllä vieläkää tajuu mikä se on, mutta ei voi mitää ehkä se mulle valkenee joskus... Ella ja Max puhu tänää ihan oleellisesta siasta kun ei niitä tekstei näy jos ollaan siinä edes. :( Mutta tänään ei paljo muuta. Sitte vaa huomistä ootellen. Eiku ompas vielä pari juttuu eka on, että mä meinaan jossain vaihees kun ehin niin tehä jostain pandasta haastattelun. :) (mutta en vielä tiiä kestä) Ja toinen juttu on kiitokset lilille, että oon päässy viikon pandaks! Kiitos tosi paljon!! No, mutta aika rientää nähään panfus tai itse asiassa oon siellä just nyt, että nähään siellä. Moikka moi!!! :D

Moi!

Mooooi!

Reipas mieli pandalla päällä :) xD Juu! Tänään se ainakin tällä pandalla on kohdallaan!
Sori mulla ei oo tänään kuvaa :( En kerinny ottaa... sorge. Mutta on mulla kyllä paljon muuta kivaa puuhaa.. no ensinnäkin se tarina vois jatkua täs pia ja sitte no me voitas ruveta pia järkkää tänne kisoja (jos osataan voitteko neuvvoa blogin lukijat) ja muutkin! Kiitos paljon :) Tänään tuli joulukalenterista joulukoriste. Mutku en muista taaskaan mikä. Yhyy...! No joku sieltä tuli taviksille ja joku kulttiksille :) Jeah! Pandan elämä on mahtavaa :) Mikshän pikkusiili ei oo kirjoittanu? Olisin luullu et ois! Kirjoita! xD Mä täällä sitä käskytän :) Varmaan kuuli sinnekkin asti. Niin nyt muistan kulttiksille tuli joku download juttu. En tajunnu sitä mikä se oikee on? Auttakaa. Katokku oon pian kulttis :) Nyt paljastan se on 90% varmaa (noin) Ellan ja Maxin blogissa luki suorat sanat miten niitä kohdellaan ja mä eilen kurkku suorana huusin EI SAA MENNÄ MAXIN PÄÄLLE! Mut ei kukaan kuunnellu. Yhyy... Toi mun teksti juttu oli vähä nolo mitä tuolla olin selittänyt. Hups xD (punastus) Pääsin oikeen kuvaankin xD Mut nyt on parempi lopettaa tää mun pelleily ja jatkaa tarinaa.. tää pätkä ei oo sit kovin pitkä mut pikkusiili kirjota ja myös jatka tarinaa! :)

Jääolio

Stiina lähti ja hyvästeli Panfutonttumaan. Hän sanoi hei hei! Hän lähti juoksemaan kohti Kalliovuoria.
Hän juoksi semmoista pitkää ja kiemurtelevaa polkua. Kesti varmaan vartti, kun hän sitten pääsi huipulle. Hän oli ihan hengästynyt. Sitten hänen silmänsä ammottivat kohti taivasta. Taivas oli niin kaunis. Kauniit tähdet vain kiiluivat. Kun hän pikkuisen jäi vain katselemaan, hän huomasi, että taivaalla oli myös helikopteri. Se lensi Stiina tonttua päin. Stiina rupesi vain kiljumaan. Helikopterista kuului ääni "Vihdoin" Stiina ihmetteli "vihdoin" Häh? Helikopterista näkyi vain pieni olio ja siinä samassa pieni oli otti Stiinan kädestään kiinni ja samassa he jo leijuivat taivaalla. Stiinan silmien eteen laitettiin side joten hän ei nähnyt mitään. Hön kiljui ja sanoi päästä minusta irti, mutta tämä pieni olio vaan nauraa käkätti. Helikopteri oli lähtenyt matkaan! Matkalla Stiina nukahti. Matka ei kestänyt kauan, kun (kaverukset) törmäsivät jäävuoreen. Sitten he tippuivat helikopteri mukanaan maahan. He olivat laskeutuneet jäävuorelle. Pieni olio keräsi kimpsut ja kampsut ja lähti helikopterilla takaisin kotia kohti. Hän vain vilkutti Stiinalle ja huusi näkemiin! Stiina oli raivoissaan! Hänet oli jätetty kylmyyteen ypö yksin :( Miten hän selviäisi. Sitten kuului ääni: Hello everybody! Stiina säikähti ja hänen takanaan seisoi.... Näät sen seuraavassa jaksossa :)

Tähän loppui tämän hetkinen tarina huomenna lisää. Nyt meen kokeilee tasokonetta ja item konetta. Moikka! :)

maanantai 6. joulukuuta 2010

xP

Moips xP
Toi väri ei ollukkaan musta xP Vaikka piti :) No... ei voi mitään... Mut kumminkin HYVÄÄ ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ KAIKILLE! (Teille kekkä edes lukee tätä blogii ps. jos niitä edes on) Toivottavasti! Nyt oon äänestänyt... arvatkaa ketä äänestin. Oli hirveän vaikea valita, sillä ne kaikki olivat mahtavia blogeja. Mielestäni ne olivat oikeat ehdokkaat :) Toivottavasti mekin päästäisiin joskus sinne! Olis kyllä vähäkö coolia xD Joo... :) Loppujen lopuksi päätin ratkaista sen pulman ja äänestin Balettipandaa! Uppouduin hänen blogiinsa täysin :) Ei mitään vikaa mielestäni :) Mites itsenäisyys päivä on sujunut? Mulla ihan hyvin.Toivottavasti teilläkin! Pitikös jotain muuta sanoa? Ainiin kalenterista saa tänään... mitäs sieltä saikaan? Heh xD Mitä sieltä sai.... koristeen? Mä unohdin en muista sitä toista, mutta kulttikset sai semmosen jouluasun. Vähä oli hieno... mut se jää vaan haaveeksi :( Harmi. Mut kerrankin kun on aikaa kirjoittaa niin kerrankin kirjoitan ja nyt se alkaa. Olette varmaan odottaneet jo... (ketkä?) Tää on vähän niin kuin joulukalenterimme eli kirjoitamme joka päivä satua lisää :) Joulusatu siis on kyseessä! Yritämme kirjoittaa sitä joka päivä lisää jonkin matkaa semmoisen ei ihan vähän, mutta ei liikaakaan! Nyt se alkaa joulusatu:

Alku

Olipa kerran kauan kauan sitten panda tonttu nimeltä Stiina. Hän oli maailaman iloisin tonttu. Hän tuli aina innoissaan joulupukinpajaan. Hän hyppeli ja pomppi sinne :) Eräänä päivänä kumminkin Stiinalle tuli outo tunne sillä hän ei enää jaksanut tätä. Hän halusi lähteä muualle, mutta ei halunnut kertoa sitä joulupukille. Hän pakkasi tavarat huoneestaan ja hiipi portaita alas kohti keittiötä... kukaan ei kuullut mitään. Kaikki olit vain joulu töissään. He siivosivat, leipoivat ja tekivät kaikkia muita askareita mitkä liittyivät jouluun :) Stiina hiippaili ja pääsi ovesta ulos kenenkään huomaamatta. Sää oli kaunis. Lumi loisti niin kuin kristalli. Se oli niin timantin näköinen. Se kiilsi kauas asti. Lumi oli niin valkeaa. Stiina jäi vain ihmettelemään tätä kaunista ihmettä yhtä joulun ihmettä. Sitten Stiina pandan ajatukset menivät johonkin aivan muualle. Nimittäin siihen hänen retkeensä. Hän katsoi vasemmalle ja oikealle ja sitten lähti juoksemaan tosi nopeaa. Hänen jalkansa menivät eteenpäin kuin pikajuna! Tsuut tsuut! Hän juoksi jäisen järven luokse ja kun hän pääsi järven luokse Hän huokaisi ja vilkutti hyvästi Panfutonttumaa! Siitä alkaa Stiinan retket. Lisää näette seuraavassa numerossa...

Noni! Tossa on alkua. Näette sitten lisää siitä seuraavassa numerossa :) Mulla on vielä yksi kuva:


Noi tossa se on ei kai tästä päivästä muuta moikka!

sunnuntai 5. joulukuuta 2010

Moi!

Moi!
Nyt rupeen kai kirjottaa tällä mustalla :) En kyl tiiä miks mut no mitäs tänään on tapahtunutkaan....
Ainii! No kolmas kuukauden bloggari! Kukashan se voisi olla oon kyllä lukenu niitä... mun mielestä kolme parasta on Balettipadan Uni & Taika sekä LumitassuOmg pandojen blogit! (Tää on vaan mun mielipide)
Mut oli tako muutkin tosi hyvii! Pikkusiili kiitti mut emmä kyl ihan sitä tarkottanu... täähän on meidän yhteinen blogi :D
Sitä vaa et kirjotettas sillee et molemmat saa saman verran :D
Mehän olemme yhtä arvokkaita pandoja! Eiks vaa?
Tällä kertaa vähän enemmän sisäillyin tähän panfuun... :) Mut moido. Yritän kirjoittaa tarinaa sitten kun ehdin :) Yks kuva vielä:


Ei kai mulla muuta.. Moikka!

lauantai 4. joulukuuta 2010

Moro pandat!

Ja sori lili jos oon kirjottanu niin, että sä et pystyny kirjottaa. :( Joten nyt kirjotan lyhyemmin. No eipä tänään vielä tässä vaiheessa oo paöjo tapahtu joulukalenterista tuli semmoset kulkuset siihe kuuseen ja kulttikset sai semmosen lumi tuolin. Harmi kun kulttispäivä loppu jo. (vaikka olihan se aika pitkä) Mutta ei sen enmpää moikka moi ja nähää panfus :)

Moiccan!

Moiccan pandat!

Pikkusiili vähän on kirjoitellu (viheltäen ja ei jääny oikee tilaa kirjoitella kun kaikki jo sanottiin)
No... tänään panfus ja muutenkin mulla oli ei oikein kiva olo, mutta mun päivä pelastettiin kumminkin illemmalla ♥ Kiitos te kekkä pelastitte sen ainakin: tony1, Aijuli ja Wede (vai oliko se Wede, tais olla)
Joku We... en oikein muista. Muisti ei oo ihan hyvä joten älä välitä jos oon kirjottanu nímen väärin. Sori se oli vahinko joten älä kiitos pahoita mieltäsi ja tule sanomaan siitä sillä se oli vain vahinko! Anteeksi etukäteen! Jos se on väärä nimi (Wede) Pyydän anteeksi :( No ei siitä enempää... no ei kai mulla oo muuta asiaa, kun pikkusiili on jo sanonu kaiken :( Mut mulla on kuvia! :) Tässä ne ovat:



Tässä kuvassa minä lili100, tony1 ja vekku3. Ollaan tony1 majassa ;)


Noniin... kaikki kuvat on tossa laitan ehkä huomenna lisää, kun nyt mitää sanoa taas moimoi. Niin Max oli eilen panfus :) Lähipäivinä yritän aloittaa joulutarinaani joka päättyy 24 päivä joulukuuta eli jouluaattona! (yritän ainakin) Moido pandat pienokaiset!

vielä tästä päivästä

Moi taas!

Kirjotan vielä kun ei muutakaan tekemistä :) No huomenna loppuu sitte tää ihanan ihana 3 päivän kultapanduus :( Ei voi mitään... Mutta on huomenna taas uusi päivä, uudet kujeet ja toivottavasti myös lunta. Ja luulis ny, että sitä jo tulis ku Ellaki puhu jo siitä mitä me tykätään tehä eniten lumessa :) Tuleekohan panfuun luistinrata ku semmonenki olis kiva ja sitte jos sais vielä jostain luistimet ja pulkka mäki vasta mahta oliski! Sitte vielä laskettelumäki, lumilinnoja ja kaikkee kivaa :D Kaikki olis nii kivaa, mutta eipä taida puoliakaa tulla. No eipäs sitte oikeen muuta. Moikka ja nähää huomenna!! :D  

perjantai 3. joulukuuta 2010

Huh...

Moikkelis!

Huh huh... Onneksi ei oltu nukuttu joulun yli. Mä ihan säikähdin kun luin sen tekstin! Enkä olisi uskonut, että Hollannissa vietetään joulua jo 5 päivä ja Saksassa 6 päivä. Mutta sitten paljon parempiin asioihin. Jes! Vihdoinki sai uuden hienon talvisen taustan. Toivottavasti panfukin näyttää pian siltä :) Ja sitten saisi ne sukset ja pääsisi hiihtää niinku Max sano. :) Mutta täs pitää vielä oottaa aika kauan. :( Eipä paljo muuta moikka moi ja nähdään panfus!! :D 

torstai 2. joulukuuta 2010

Joulupukki

Moikka pandat!

Nyt en kyllä ymmärrä yhtään tuleeko joulupukki tänään vai yli huomenna? Vaikka on vasta 3 päivä joulukuuta. Mitä se down load tarkottaa siinä kun sai tänään siitä kalenterista sen lahjan? Ja miten joulupukki ees pääsee tänne porojensa kanssa kun ei oo vielä lunta? Paljon kysymyksiä liian vähän vastauksia... Mutta en ehi oikeen kirjoteella pitempää kun koulu alkaa kohta. Sori kun tuli näin lyhyt, mutta on pakko mennä moikka!!

askel lähemmäs joulua

Moikka ja ilosta joulun odotusta kaikille!

Nyt ollaan taas askel lähempänä joulua ja tiesittekö,että tänään sai joulukalenterista semmosen lumiukkoasun ja karamellikoristeen joulukuuseen. Ne on kyllä tosi hienoja :) Mitähän huomenna saa? Toivotta vasti lisää tavaroita. Harmi,että tänään ei vielä toiminu tasokone, että sinne ei kannata mennä turhaan, mutta ihmettelen kun vieläkään ei oo tullu lunta. Joka on harmillista. Vaikka onhan joluluaattoonki vielä niin pitkä aika niin se varmaan tulee joskus ensi viikolla (ainakin oletan niin). Lilillä on tosi kiva toive. :) Toivotaan, että se toteutuu. Onkohan vielä jotain muuta... Ainiin sitte on vielä se kieli juttu. En oo ees tienny, että maailmas on niin paljo kielii. Tiesittekö te?No eipä paljon muuta muistakaa pukeutuu lämpimästi niin ette vilustu niinku Max sillo syksyllä! ;) Moikka ja nähää huomenna!
Ja vielä toivoisin, että kalenterista tulisi jonkinlainen poro lelu tai mikä vaan poro. Ei muuta moi! :)

Parasta

Mooooooooi!
Aivan uskomatonta tää on niin kiva päivä panfussa tänään! Tällä joulun punaisella on muuten kiva kirjoittaa :)
No ensinnäkin on..... KOLME KULTAPANDA PÄIVÄÄ peräkanaa torstaista lauantaihin! Jeeeeeeeeee! Saa olla kulttis! MAHTAVAA! Mulla on vielä muutakin tosi kivaa kerrottavaa tää on kaikista tärkein kerrotava mulle :) No se, että..... Aijuli ei lopetakkaan panfua ainakaan vielä! Se on niin kivaaaaaa panda! Jihuu voiton juhlat ja super hauska juttu on myös se, että on joulukuun toinen päivä ja saa taas mennä avaamaan joulukalenterin! Mitähän sieltä nyt tulee? Käyn katsomassa nyt :) Panfussa nähdään! :)

tiistai 30. marraskuuta 2010

1 päivä

Moi!
Mahtavaa! Vihdoin tätä on jo odotettu! Kun tulin panfuun näin aamusta niin arvatkaa mitä rupesin tekemään heti? Laittakaa kommentteihin arvauksenne.... :) Paljastan sen huomenna blogissa...hohhoijaa...väsyttää Max aamu herätys oli kyllä hyvä siinä vasta sain silmäni kunnolla auki :) Niin pikkusiilin lahja toteutui :)
Mitähän minä toivoisin täällä panfussa joulu lahjaksi? Mikähän olisi hyvä lahja? Mikäs olisi teidän mielestä. Mun pitää kyllä vielä vähän miettiä, mutta kyllä varmaan pian keksin :) Se sohva oli kyllä hieno, mutta harmi kun tavikset ei tavikset saanut sitä :( Olisi ollut hieno sohva maajaan. Kun luin Ellan ja Maxin blogia olin jo ihan "wow" kun näin sen sohvan ja olinjo iloisella päällä muttakun tulin panfuun niin sitten tajusin, että ei tavikset saa sitä... no ei voi mitään :) Mutta kaikista huolimatta hyvää joulun odotusta kaikille ja 1 päivää! :) Nyt on aika hyvästien näin kirkkaimpien joten vuoro sanani on bye bye! Nähdään panfussa!

Vihdoin

Moikka kaikki!


Vihdoin saa avata ekan luukun! Ja sain sen mitä toivoin eli joulukuusen majaan. Ilmeisesti on ollut joulupukki asialla ;) Mutta saihan siitä muutakin. Harmivaan, että sitä rekituolia voi käyttää kun vaan kulttikset :( Mutta huomasitteko, että siinä laatikon alakulmas luki, että: Jos keräät 20 lahjaa panfun jolukalenterista niin saat sukset joilla voit hiihtää panfun halki! Eikö olekkin mahtavaa? Minusta on entä teistä? Vastatkaa kommentteihin ja muistakaa tulla huomenna silloin saatte uuden lahjan ja ehkä kenties silloin on jo luntakin! Ken tietää ken ei, mutta nyt se onkin heissulivei! :) 

lunta?

Moi kaikki!


Olin jo eilen aivan varma, että tänään panfuun tulisi lunta. Mutta ei sitä sitten tullut :( Toivoisin, että sitä tulisi tässä lähi aikoina. Niin muuten ja tänään  item kone toimii! Siitä tuli hieno puutarhatonttu :)
Ja tasokoneenkin pitäisi toimia tällä viikolla, mutta eipä toimi ainakaan tänään. Ei tästä päivästä oikein paljon muuta paitsi muistutan vielä, että huomenna saa avata ekan luukun panfun joulukalenterista! Muistakaa tulla huomenna igluun. Morro! :)

maanantai 29. marraskuuta 2010

Jippiii!

Hei kaikki jouluiset pandat! :)


Arvatkaa mitä... Me olemme saaneet ensimmäiset lukijat blogiimme! Ja kaiken lisäksi yli huomenna on joulukuun eka päivä, joka tarkoittaa, että panfun joulukalenterista saa avata ekan luukun! Mitähän sieltä tulee? Hmm... Mä haluisin ainaki mun majaan semmosen joulukuusen :) Mutta mitäs te toivotte joululahjaksi? Laittakaa ihmeessä kommentteihin. Ja tuleekohan tänne panfuun joulupukki? Haluisin tietää ja voiku tulis :) Sitten vielä lopuksi kiitokset meidän ekoille lukijoille nanolle,nikke111 ja Jere09! Kiitos kun jaksatte lukee tätä  blogii, mutta tietysti me haluttaisiin lisää lukijoita! Tervetuloa vain jos haluutte lukijoiks meitä ei tarvi pelätä :) Tuleekohan huomenna lunta? No katotaan huomenna, mutta mä meen nyt panfuun moikka ja nähään siellä! :)

Moi..! (:(

Yhyy..... niisk niisk... surullista...kaameaa..! No... Aijuli ehkä poisti pandansa ei ole vielä ihan varmaa... se oli niin kaameaa meillä oli niin kivaa yhdessä. Hän hauskutti oli kiltti ja kiva panda! Nytkö se on sitten loppu ei kai! Mutta asiasta viidenteen :) No pian ensimmäinen luukku aukeaa ja sataa lunta valkeaa :) Kiva runo :) Joo, mutta tänään voisin kertoa vaikka mitä tein panfussa :) No.. ensinnäkin aamulla kävin panfussa, Tulin vain nuuskimaan ja lähdin sitten tulin taas joskus panfuun ja olin avatarin kanssa ja sanoin miten tehdään blogi :) Kesti aika kauan, mutta viimein se onnistui! Sitten menin igloon ja siellä taas katseltiin sukkia :) Voi kun ne on hienot otin kuvan kikistä ja kuva on tässä:



Aika pieni ja tässä on kuva avatarista ja musta:



Sitten pekkapanda oli sielä ja juttelin hänen kanssaan :) Sitten vaihdoin serveriä koska koneeni tilttasi ja kun yritin sinne uudelleen niin se oli täynnä :( Joten menin Bollywoodiin :) Siellä odottelikin jo vekku :) Olin hänen kanssaan ja pari kuvaakin on:


Lammas tunnelmissa :)  Muutama kuva vielä: 



  
   xD Koneeni oli ihan sekona sain hevosen majaani :) Se on kyllä tähän asti paras kuva. Hah hah... kone vähän tilttas... vähän vaan... :) Semmoinen oli päiväni tänään panfussa ja pian joulukuu jo tuleekin :) Jee! Minkähänlainen joulu täällä panfussa oikein mahtaa olla, mutta uskon, että mahtava! Hyvää joulua ja joulun odotusta teille kaikille!

sunnuntai 28. marraskuuta 2010

Aloha!

Terveppä terve pandat!
Bloggarit valittiin tai viimeistä vielä valitaan :DD No kohtalomme oli kyllä suloinen :DD Vitsi!
Siis tarkoitan sitä, että bloggari valikkoon emme päässeet, mutta en kyllä ihmettelekkään!
Tässä on varmaan pahasti vikaa. En nyt tarkoita sitä, että pitäisi olla valittuna! Kaikki haluavat varmasti päästä bloggareiksi!
Taas bloggailua! Kirjoitamme tietysti lisää jos ensi kerralla skarppaisi :) Haluaisin vaan tietää olemmeko tehneet jotain väärin rikkonut sääntöjä? Laita vastauksesi kommenteihin jos tiedät jaa muutakin parantamista ja mitä tässä blogissa on kivaa! Vai onko tässä mitään hyvää? Mutta kaiken tämän jälkeen onnea bloggareille! Onnea onnea siis ne ketkä saavat olla kuukauden bloggareita ja tsemppiä teillekkin ketkä jahtaavat kolmatta bloggari panda paikkaa! :) Muutes uusi yläkuva on ilmestynyt ja uutta on jo tekeillä kommentoikaa ja tulkaa lukijoiksi! :) Vielä on kuvia:







Siinä muutama kuva, mutta ei kaikki ole tältä päivältä. Hyvää joulun odotusta kaikille ja joulua! Moikka... :) 

lauantai 27. marraskuuta 2010

Hello!

Huopsansaa pandat!
Ymmärrän pikkusiilin kiireen.. huh huh! Tämä viikko oli kyllä niin raskas... D:
Auts...Tänään päätin kertoa siitä mitä teen panfussa tai mitä tein.. no ensinnäkin aamulla tulin panfuun menin Aijulin majaan piilosta. Oli kivaa sitten menin pois panfusta ja tulin sitten seuraavan kerran päivällä menin Aijulin majaan... ja mitäs teimmekään en enää muista niin Aijulin piti mennä.. joten menin Igloon ja iglussa tapasin uuden ystävän nimeltä: Hapiti. Kiva tyyppi! Sitten hänen piti mennä ja niin minunkin. Suunnittelimme semmoista kivaa.. no näette jos tuutte tai sinne pääsee meidän kavereista jotkut...jos me järjestämme sen edes. Niin ja olin äsken panfussa taas ja siellä menin Aijulin ja vekun kanssa. Meillä oli kivaa ja oli siinä loppujen lopuksi muitakin ja minulla on siitä myös kuva kuinka hauskaa meillä oli :) Tosi hauskaa! BÄÄ!!



 


Nuo kaikki ei ole sieltä vaan noi kaksi ekaa :DD Oikeat lammas bileet :)
Jihuu! No tommonen päivä mulla oli panfussa tänään ja meen sinne vielä uudestaan illalla nähdään siellä! Oli kyllä mahtava päivä panfussa! Ja item kone toimii tänään. Hieno jääpatsas siellä olikin! Pian panfussa joulu tunnelmiin ja pian ensimmäinen luukku aukeaa! Jee! Odotan innolla mitähän panfuun on oikein järjestetty :)) Eka joulu mulla täällä panfussa :DDD Moikka... nähdään taas pian! :) Ja yksi asia pian uusi yläkuva! :DD Kommentoikaa ja tulkaa lukioiksi!

torstai 25. marraskuuta 2010

Moooi....!

Vihdoin! Olen päässyt kirjoittamaan! Huh...
Oi pian bloggaripanda tai pandat valitaan :DD Toivotan kaikille onnea sillä kaikilla on varmasti hyvä blogi :)
Ja toinenkin kiva juttu on tänään :DD
Mulla ei ole enää kylmä :)) Kiitos lammas puvun se on niin ihanan lämmin :) Oo... tuntuu se päällä, että olisin tulivuoren lähettyvillä ja se lammas puku on muuten pörröinen ja söpö!
 Ja noi asut on kyllä tosi coolit! Tulee aivan kesä mieleen... tämmöisessä kylmässä :) Vaikka noi kuvat ei taida kuvata yhtään kesää :) :) Ja nyt on myös kuvia:

Rakastan tota kuvaa missä minä ja vekku ollaan se on niin söpö! Ihana! Ja toi lampaan villa on kyllä niin pehmoista :) Milloinhan item kone oikein toimii? Saan muuten ehkä pian kultapaketin :) Ehkä... Mutta nyt täytyy mennä jatkamaan matkaani... moi moi pandat!

keskiviikko 17. marraskuuta 2010

Cold....

Pakko tällä sinisellä värillä kirjoittaa, kun on näin jäätävän kylmä.....cold!
Hui hyvä kun uskalsin mennä enää panfuun tai hädin tuskin edes pääsin, kun kylmä oli jo iskenyt minuunkin :D
Toivottavasti en tule kipeäksi Niisk! No niin flenssukin on jo iskenyt D: Nuhaa vain... :(
Vihdoin nään panfun ekan joulun Oo... Wau! Se on varmasti hieno ja, kun sinne vielä kaikkea kivaa järjestetään niin se olisi aivan mahtava! Odotan innolla voi kumpa joulu olisi jo :)
Mut en ehdi kauaa kirjoittamaan sillä sormet jäätyy jo ;D Heh... :) Mutta mulla on muutama kuva :) Tässä näin: Ja item ja taskone toimivat tänään! :) Moikka kylmät pandat :)


lauantai 13. marraskuuta 2010

O.O

Sori tänne blogiin en ole oikein kerennyt kirjoittamaan, kun kiirettä pukkaa D:
Ja se yläkuva juttu on peruuntunut. Anteeksi työt eivät ole vieläkään valmiit ja emme kerkiä tekemään niitä. Anteeksi tämä kiire hössää kaiken D: Tää viikko on ollu niin raskas :( Hohhoijaa! Panfussa käytikin on vähentynyt D: O.O Odottakaa! No niin vihdoinkin! Taso kone toimii! Jihuu käykää katsomassa pandat rakkaat :) Heh.... Mutta täytyy lopettaa kiirettä pukkaa joten...moi moi! :)

tiistai 9. marraskuuta 2010

Oi oi..

Hei vaan kaikille!


Sori kun taas kirjotan vasta nyt, kun on pitäny vähä lukee kokeisiin ku ne on huomenna, mutta ei puhuta enenpää musta! Sillä tänään on tullu uusii asui ja tiiättekös te kuka se Martti on?? Kertokaa ihmeessä jos tiiätte ennenku Max ja Ella on mietti ny päänsä puhki asiasta. No.. Mun pitää mennä. Nähään torstaina tai ehkä jo huomenna. Hohhoijaa...Zzz.. Ai siis moikka ennenku nukahdan. :)

maanantai 8. marraskuuta 2010

Telepandiaa....

Shh... Ou... Argh... Vihdoin se on ohi! Ai mikä? No kerron pian, mutta nyt tulee tähti jymy yllätys! No ei se kyllä oo.
Mutta arvatkkaapas! No....? Järjestämme ensimmäisen äänestyksen :) Kivaa? Eikö vaan?
No on mun mielestä ainakin :) Joo meiän blogi :) Kellehän oikein puhun? Oon vähän houraillu :D Hups!
Noniin lili hereille! Joo noniin mut oon
molemmilla jaloilla pystyssä :D Sori toi äskenen. Olen pahoillani, mutta ei aina voi olla täysjärkinen :D
Heko heko... Noniin ei mulla oo koko päivää aikaa hekottaa! Lili rauhotu nyt! :D Noniiin eli mun tarina jatkuu viimenen osa! Kattokaa nyt ihmeessä ja sitten kerron siitä kisasta lisää :D!

Tarina

Kaksoisolentoni? Häh? Joo joo, etkö muista! APUA! Mua pelotti vielä enemmän. APUA: huusin niin lujaa kun vain jaksoin. Kukaan ei tietystikkään kuullut tuota koneesta. Juoksin ohjaamoon! Niin lujaa kun vain tassuistani pääsin. Käänsin rattia kohti maata ja mittari näytti 120! Olin kauhuissani, mutta annoin vain mennä. Huusin: KYLLÄ ME PELASTUTAAN!! Siinä samassa kone pysähtyi olimme aivan millin lähellä maata ja sitten se laskeutui maahan ihan niin kuin höyhen. Me pelastuttiin! Jep, pikkusiili vastasi. Jee! Mä pelastin teidät. Pikkusiili vain hymyili ja hymyilin takaisin. Punaiset posket vain olivat naamallani. Punastuin... ja sanoin.. mä.. lauseeni jäi kesken, kun "kaksoisolentoni" tuli ja sanoi pois koneesta! Menimme heti. Mä.... Niin? Se haluaa sanoi moi moi ainiaaksi. Kaksoisolentoni, sanoi. En halua! Jaaha aivan sama, Kk eli kaksoisolentoni vastasi. Sitten Kk otti haamupuvunsa pois ja sieltä paljastui...

Siihen loppui tarina paitsi jos haluat tietää kuka se oli laita kommenteihin niin vastaan! :D No niin nyt siihen äänestykseen. Yritämme saada näitten lähi päivien aikana koottua niitä teoksia. Saatte sanoa mikä on paras ja laitamme sen. Siis se kuva mikä tulee tuohon yläkuvaksi. Vastatkaa kommenteihin mikä oli teidän mielestänne paras. Eniten ääniä voittaa. Äänestys päiviä on: siitä seitsemän päivää milloin ne tulevat. Äänestäkää! Nyt meen moi. Puheen vuoroni loppui. Kiire taas moikkelis moi!

sunnuntai 7. marraskuuta 2010

Öö...

Hei mut tsiigatgaa meidän uutta yläkuvaa (vai mikä se nyt onkaan)
Tehtiin vaivalla :D Mitä ootte mieltä? Kommentoikaa ihmeessä! Joo pliis nyt pyydän voiko joku olla fiksu panda ja laittaa meille kommenttia ja tulkaa nyt lukijoiksi! Nyt saa olla ensimmäinen! :D ♥♥♥ Oo...♥♥♥:)))))))))))))))))))))))))))))) Joohan? Ei mulla ollut muuta kun toi tärkeä asia! ♥♥♥

Vihdoin!

Huh huh... Vihdoin taas blogin parissa! Kyllä on ollut kiire!
Olen meilkein niin kuin pyörtynyt jo... ääh!
Raskasta tämä pandan elämä on :D No ei no ehkä vähän, mutta tosi mahtavaa myös ja kivaa!
Sori en kerkeä jatkamaan tarinaa. Kiirettä pitää :D
Yritän myös päästä panfuun vähän pitemmäksikin aikaa joskus :D

Muta tämä Professori Brookwormin keksintö on kyllä ainutlaatuinen.
10+ 10+ 10-
Sori yksi kymppi miinus, kun muutama haitta siinä on jos nyt sanon. No se, että näkee minne toinen menee. Jos vaikka menee karkuun :D No jaa...
Kuvankin sain :D

Nyt taas tavalliseen pandan elämään :D Kultapandana oleminen loppui nyt. Mutta saan ehkä kultapaketin pian :D Jessoo! Olis kyllä ihan mahtavaa se! Kaikea kivaa tässä jo mietiskelen. Mutta nyt ei ole aikaa... loppu lähestyy, mutta auttakaa miten niitä pukuja voi suunnitella? Laittakaa kommenteihin, mutta loppusanani on: Bye bye!

Tänään

Moi vaan kaikille!


Sori kun en ehi taaskaan kirjottaa kauaa, koska kiirettä pitää ja se hankaloittaa tänne blogiin kirjottelua. :( Mutta asiaan! Nuppu_ on tehny tänään aivan mahtavan testin siihen Ellan ja Maxin blogin haastatteluun! Kokeilin sitä heti. Ja mäki oon aamiaiskingi. Vaikka aamulla joskus kyllä kestää ennenku jaksaa nousta ylös... Mutta sitten ootetaan vielä, että seuraavallaviikolla Ella ja Max haastattelee Tuma2k10. Nyt pitää mennä MORJENS!